Tukholma takana Alpit edessä

Tulholmasta tuotiin takaisin ihan yhtä monta lasta kuin sinne vientiinkin. Ja vahvasti näytti siltä, että kukaan ei edes vaihtunut matkalla. Jäsen O:ta erehdyin kyllä luulemaan ruotsalaiseksi, mutta pantakoon se huonon näön ja reissuväsymyksen pikkiin. Aamun aikataulu vaikutti etukäteen kireähköltä, joten laivalta ulostautumiseen ja Kampin bussiasemalle syöksymiseen oltiin suunniteltu ja harjoiteltukin melkoiset strategiat, mutta ei edes käsi maassa -starttiin jouduttu turvautumaan. Hyvin ehdittiin ja aikaa vielä jäikin. Nuoriso-osasto siiirrettiin  Matkahuollon hoiviin ja matka Savoon alkoi. Jäsen O jaksoi vielä bussiasemalla huvittaa muuta ryhmää P. Valtoselta lainatulla "Joko ollaan Eestissä?"-kommentilla. Kyllä vanha vitsi on paras vitsi.

Kun nuoriso oli turvallisesti saatettu matkaan, saattoivat keski-ikäiset seikkailijat sännätä lentokentälle. Läskit luovutettiin Lufthansalle ja kädet pantiin kyynärpäitä myöten ristiin ja pyydettiin saksalaisia ilmailun jumalia  mahdollistamaan pikaisen jälleennäkemisen.

Seuraava hiotuksen aihe olivat käsimatkatavarat ja turvatarkastus. Olin täysin varma, että reppuun olisi unohtunut joku jakoavain tai vastaava muu potentiaalinen lentokoneenkaappausväline ja toisaalta taas kaikki oleelliset kamppeet olisivat  matkanneet Savoon lasten mukana. No portit eivät ihme kyllä  vinkuneet ja ainakin tämän päivän tarkastelun mukaan ollaan unohdettu vain hammasharja, powerbankki ja superpallo. Nämä puutteet on jo superpalloa lukuunottamatta korjattu.

Saksalaisten jumalien lepyttely auttoi ja Münchenin kentältä löysimme sekä itsemme että pienen haahuilun jälkeen myös pyörät. Pyörät purettiin kevyistä suojauksitaan ja todettiin suurinpiirtein ehjiksi.  Ajaa hurautettiin metroasemalle. Hämmästeltiin hetki ja kivuttiin ensimmäiseen keskusrautatieaseman suuntaan menevään junaan. Jotenkin onnistuttiin pääsemään laitureille ilman, että päästiin esittelemään vaivalla hankittua metrolippua kenellekään/millekään. Tahallaan ei syyllistytty rikokseen, mutta tunnustetaan se nyt kuitenkin tässä, että ei jää painamaan mieltä.

Keskusrautatieasemalla todettiin, että ollaan reilu tunti aikatauluamme edellä. Etsittiin ensimmäinen Garmisch-Partenkircheniin menevä juna ja toivottiin että Pekan puhelinpalvelusta kiristämä tieto siitä, että etukäteen ostettu lippu käy mihin tahansa junaan pitää paikkansa. Taisi  asia näin olla ja Garmischiin päästiin. Innoissamme valittiin juna joka pysähtyy kaikilla maitolaitureilla, mutta mikäs kiire sitä tässä. Lomallahan tässä ollaan. Tiedoksi siis muille matkalaisille, että metroon ja paikallisjuniin etukäteen ostetut liput kelpaavat koko päivän, vaikka lipua ostettellessa pitääkin juna valita etukäteen. Järjestelmä kyselee kovasti, että matkustetaanko pyörän kanssa vaiko eikö ,mutta niille ei etukäteen voi varata paikkaa. Läski on niin läski, että se ei junien pyöräkoukkuihin mahdu. 

Vaikka läskejä Saksanmaalla ulkoilutettu vasta rajallisesti, ollaan pantu merkille, että ne keräävät kovasti huomiota ja kysymyksiä. Mikäs siinä. Meidän huomiomme taas kiinnitti paikallinen pyöräilyvarustus. Ikinä ei olla nähty niin paljon nahkahousuisia pyöräilijöitä, kun tänään kylänraitilla. Liikkuivat niin nopeasti, että ei saatu kuvaa.

Atlaspost-hotelliin osuttiin melko helposti ja ilta käytettiin perussäätämisessä. Kaunis on kaupunki ja kova on meno pääkadulla ainakin näin pe iltana. 

Hotales ei malttanut ootellaan pakollista ruokakuvia varten mutta ruuaksi saatiin "purkkikeittoa" ja pastaa. Kaupungista haettiin 

Nyt ei pysty enempää. Uni taitaa voittaa. Huomenna alkaa ajo  ja seuraava päivitys tulee Itävallasta. Ou jee!

-Nina