Hanki parempaa ajateltavaa: Remppapäivä 1

Kahden viikon päästä tähän aikaan saattaa tuntua todella omituiselta, takana alkaisi olla 12 h radalla. Maalissa en millään matematiikalla vielä voi olla, toivottavasti en ole joutunut jättämään leikkiä kesken. Soitellen  sotaan ja takki auki turnajaisiin on ollut valmistautumis- tai enemminkin valmistautumattomuusstrategiani tämän kauden tapahtumiin. Mutta jos etukäteismurehtiminen mitään auttaa, niin Haanja Ultrassa olen vahvoilla vesillä. Näen painajaisia radasta, takakaarteesta kohdasta, jossa polulta siirrytään asfaltille. Olen murehtinut jokaisen hajoamisalttiin nivelen, ligamentin, lihaksen sekä bursan, yhdessä ja erikseen. Murehtimista riittää, kroppa ei tunnu pitävän yhtään mistään, ei ainakaan töistä. Epämääräisiä kipuja ja särkyjä taitaa löytyä joka raajasta. Toinen polvi turpoilee omiaan, koske siihen ei ainakaan sanottavasti. Toisen jalan kantapään bursa vaivaa edelleen. Mitään ongelmia ei ole, jos ei tarvitse laittaa kenkiä jalkaan, mutta saattaa olla lokakuun lopussa Virossa kylmä paljan jaloin. Takareidessä on edelleen jotain häikkää, samoin toisessa lavassa.  Yleisolo on nuutunut, mutta eihän se viime viikojen toimia tarkastellen ole mikään ihme. Liikaa kaikkea paitsi unta ja ruokaa, joita on taas balanssin vuoksi ihan liian vähän.

Stressaan kengistä, housuista ja repusta. Ultraa varten hakitut kengät saavat edelleen odotella bursan rauhottumista. Nyt juoksen loppuunjuostuilla speedcrosseilla, muut ei mene jalkaan. Testasin luisteluvuosien silikonisuojaa, josko se helpottaisi kantapään tilannetta, kun paine jakautuisi vähän laajemmalle alalle  ja äidyin tilaamaan oiken tarkoitusta varten väsätyn sukan. Saa nähdä istuuko.  Hitto, kun mitään ei saa enää mistään kaupasta vaan kaikki pitää aina tilata jostain. Ymmärrän kyllä, että pieniä naisten kokoja ei kannata pitää varastossa, ei naiset mitään raaski ostaa. Selailin nettikaupasta kompressiotrikoita, ja kone esitteli mitä muut tuotetta katsoneet olivat ostaneet: juniorien jäääkiekkovarusteita.

Olen perehtynyt liikuntaravitsemukseen. Tunnissa pitäisi syödä 13 kettukarkkia, jos aikoo saada n 60 g hiilareita tunnissa. Siis viiden minuutin välein. Saattaa olla, että iltapäivästä hampaat liimaantuvat yhteen. Yksilöityjen asioiden lisäksi olen murhehtinut myös kaikkea tarkemmin määrittelemätöntä. Miksi pitää työntää itsensä toistuvasti ihan ehdoin tahdoin tällaisiin tilanteisiin? No tehty mitä tehty, juoksukilometrejä ei enää ehdi kovinkaan paljoa kerätä. Kunto ja pää varmaan kestävät, mutta rakenteista en menen takuuseen. Kertakaikkiaan liian vähän iskukuormitusta. Juoksu taitaa olla ihan liian raaka laji näillä vuosilla, tällä ruumiinrakenteella ja työhistorialla, vaikka se niin ihanaa onkin. Jos pyörällä haluaa ajella koko päivän,  senkun ajaa vaan, ei se juuri missään tunnu, mutta juostessa nivelet ei oikein meinaa antaa anteeksi taaksejääneitä kilometrejä ja varteen kerääntyneitä kiloja. No varmaa on ainoastaan se, että yhteen jos toiseen kohtaan tulee matkalla koskemaan, mutta annetakoon miulle viisautta ymmärtää, milloin kivut uhkaavat työkykyä ja voimaa heittää kisa silloin kesken. Ei siellä viivalla varmaan kukaan muukaan kivutta seiso. Eiköhön tässäkin lajissa illuusiomainen keveys ole toistojen ja tuntien  tulo, tuskin muutkaan vammoitta selviävät. Tosin epäilen, että ihan kaikki eivät joudu seisomaan trikoot jalassa ihmisten edessä heti maanantaina. No puolimaraton on helpompi kuin kymppi, maraton helpompi kuin puolikas, joten tällä logiikalla satanen menee heittämällä. Eikä ruumiin läjhtötilanne  ei ole mitenkään poikkeuksellinen, kun työ on tämä, arjessa koskee aina johonkin. Nyt vaan suhtaudun kipuihin paljon hysteerisemmin ja maalailen piruja seinille. Hoidoksi taitaa riittää katseen nostaminen omasta navasta johonkin vähän laajempaan kokonaisuuteen.

Laajempia kokonaisuuksia

No uusia laajempia kokonaisuuksia ajateltavaksi on todellakin tarjolla. Tänään alkoi Kutjulan remppa. Käsissä on 450 m² 50-luvulla  rakennettua maamiesseurantaloa. Talossa on ollut kolme asuntoa ja kirppiskäytössä ollut sali. Mitään hätää mökillä ei ole ulkomaalausta lukuunottamatta, pientä pintaremppaa vaan. Pieni pintaremppa alkoi yhden seinän kaadolla ja tasapainon vuoksi yhden väliseinän rakentamisella. Kesäinen koivikko sai mennä isomman keittiön tieltä, samalla saatiin avatuksi vanha oviaukko saliin. 80-luvun keittiö purettiin pois, odottelemaan uudempia tuulia. Yläkerran alkuperäinen keittiö on kestänyt 60-vuotta ja saa kestää edelleen.

''

Ennen- jälkeen

Ennen- jälkeen.

Vanhat kaapit eivät todellakaan olleet lastulevyä.

Kakarat ottivat tilan halutuun välittömästi. Salista rakentui kepparimaneesi ihan ajatuksen voimalla. 

Keppariparkki

Ja esteet

Tästä on hyvä jatkaa. Huomenna luvassa keittiön lattian purkua. Unohtuupa fyysiset murheet.

 

Post ultra

Miltä nyt tuntuu? No eipä oikein miltään. Väsyttää ehkä vähän, viime yönä nukuin melkein kellon ympäri, tämä varmaan kuitenkin oli männeen viikon univelkojen kuittailua. Muuten ruumis tuntuu ihan samalta kuin ennenkin. Lihakset ovat ihan yhtä notkeat tai paremminkin jäykät kuin ennenkin.  Suurin murhe taitaa olla lenkkarin hiertämä kantapää. Ihossa ei  näy mitään, mutta nilkka on vähän turvonnut, varmaan luukalvo otti itseensä. Jostain tuntemattomasta syystä laitoin "aamu"lenkille eiliset kengät jalkaan. Fiilis oli mahtava. Tiesi taas elävänsä. Kotiin ei kehdannut kääntyä kun matka oli niin lyhyt. Olisi kyllä kannattanut. Polvikipu ei juuri vaivaa, tuntuu ehkä vähän kun oikein kuulostelee. Varmuuden vuoksi viriteltiin kinesioteipit you tuben ohjein, en tiedä onko niistä hyötyä vai haittaa, mutta vaikuttavalle viritys ainakin näyttää. Muistaakseni laastarien ja teippien liimat vaan saavat miulla aikaan melkoisen ihoreaktion, joten pitää seurailla kuinka käy. Aikaisemmin olen virittänyt kinesioteippiä ainoastaan yliliukkaisiin kengän pohjiin. 

IT-jänne on kuitenkin antanut varoituksen, joka pitää ottaa vakavasti. V-mäinen vaiva, joka kroonistuessaan torpedoi sekä työt  että harrastukset. Virossa ei ole edessä ihan noin jyrkkiä  alamäkiä kuin testilenkillä, mutta eiköhän se juoksu katkea sielläkin, jos jänne alkaa kolmessa kympissä kihnuttaa. Nyt ei auta kuin kääntää huomion kehonhuoltoon ja pyytää apua työpaikan teippivelholta sekä  akupunktionoidalta. Viroon taidan lähteä teipatuin polvin. Varmaa on, että aina koskee johonkin, ihan hirveästi ei kannata ryhtyä murehtimimaan etukäteen, mutta nuo it-jänteen vaivat ovat sellaisia, että nostavat otsalle kylmää hikeä.

Tänään oli kansallinen korvapuustipäivä, jota mökissämme toki asianmukaisesti juhlittiin. Edelleen voidaan todeta, että taloudessamme ei vieläkään esiinny elintarviketta nimeltä eilinen pulla. Suunnitelmissa oli lähteä tutkailemaan Kalakukon reittejä. Pekka jäi värkkäämään pyöriä ja mie menin juoksemaan ympyrää mettään, näin miusta oli ehkä enemmän hyötyä. Fillarit taisivat olla jopa post-Haanja-mittapuulla aika huimassa kunnossa: jarrupalat metallilla, keskiölaakerit sökönä ja Pekan ketjuissa ei tainnut olla yhtään liikkuvaa niveltä. No jonkilaiseen  ajokuntoon ne kyllä saatiin. Tai en mie mitään saanut, kunhan hämmästelin.

Käytiin ihmettelemässä Neulamäkeä pitkästä aikaa. Valio oli heitellyt jonkin verran puuta pitkälleen.

Osa oli myös jäänyt komeasti pystyyn. Tuuli oli paiskannut puusta latvuksen ja haudannut tyven sen verran syväään, ettei puuta miesvoimin saanut nurin. Sitten sai kun lopetin facebookkaamisen ja menin auttamaan.

Suunnitelmissa oli, että tänä vuonna Sinkulamyönteinen ryhmä ajelee vähän helpompaa settiä kuin aikaisemmin, mutta varmuuden vuoksi käytiin niillä vähemmän ajettavillakin.

Pekka sai reittisuunnitelmat ensi viikonlopuksi mietittyä ja mie joojoo-naisena ajelin perässä. Ajelu tuntui ihan mukavalta, paitsi pyöräkenkä hinkkasi ärtynyttä kantapäätä. Reislihakset väpättivät kompressioiden alla siihen malliin, että ihan hirveän paljon isompia ylämäkiä ei enää olisi kyennyt ajamaan, mutta toisaalta kantapäähään sattui niin paljon, että tunkkaaminenkaan ei huvittanut. Mutta kyllä kivikko-juurakko-pomputtelu tekee ihmiselle aina hyvää. 

Kauhea karkintuska iski kotimatkalla. Tuokin tuska pitää aina hoitaa.

Ei kai tässä auta kuin alkaa pelonsekaisin tuntein odottaa Haanjaa. Uudet kengät saapuvat huomenna, joten ne pitää ottaa testikäyttöön heti. Juomareppukin löytyi, joten sitäkin saa alkaa kiikuttaa selässä. Compress sportin triatlonhousut toimivat älyttömän hyvin pyöräilyssä, joten juoksumallin hankkimista pitiää harkita. Hierontoja on varattu ja teippausta voisi miettiä. Ajattelin ajella Kalakukon ja sen jälkeen jättää kaiken ylimääräisen pois. Rimpuilen vaan työjutut ja hölköttelen aamulenkit. Kai se tällä menee jos on mennäkseen. Tuosta alakuvasta vaan tulee semmoinen olo, että onkohan miuta sittenkään tehty juoksemaan. En tosiakaan ota paineita ulkonäöstä, mutta melkoinen panssarivaunu taidan näissä hommissa olla :)

Nurkkala Trail 2015

Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Tänään juostaisiin kauan odotettu Nurkkala Trail. Tapahtumaan valmistauduttiin tuttuun tapaan huolella. Aamukahvilla täytettiin juomapullot ja kaivettiin jemmoista edellisiltä reissuilta täheeksi jääneet geelit. Järjestelyt uuvuttivat tapahtumavastaavat niin, että aamupala jäi vähän ohkaiseksi. Ihan mustan kahvin voimalla liikkeelle ei sännätty, vaan kipattiin myös kulholliset muroja. Huoltopiste perustettiin roskiksen kannelle. Ajateltiin, että huolella suunniteltu mainos saattaisi houkutella lisää kilpailijoita ja toivottavasti myös sponsoreita. Kilpailun säännöt olivat yksikertaiset: Nurkkalan järjestyssääntöön on kirjattu, että naispuolisen täysi-ikäisen asukkaan tulee kiertää joka päivä virallinen 3,5 km rata. Alppireissu ja muut polkupyöräiloittelut aiheuttivat muutaman lenkin väliinjäämisen. Sovittiin, että Nina sovittaa syntinsä sipaisemalla vähintään maratonin ja Pekka puolet tästä. Lapsille ja eläimille riittää yksi kierros.

Rata oli toki virallisesti mitattu, mutta oikaisujen ja muun herjuuden varalle molemmille kilpailijoille annettiin GPS. Lisäksi pitkällisen aivotyön tuloksena saatiin aikaiseksi myös Double Check- järjestelmä: Jokaiselta kierrokselta tuotiin kivi roskiksen kannelle. Kun kannella oli kuusi kiveä, niitä sai ryhtyä heittämään pois yhden/kierros, joka heittää viimeisen kiven, juoksee vielä yhden kierroksen.

Kaikki kilpailijat eivät näköjään erottaneet kiveä kävystä. 

Alkulämppä

Matkaan säntäsi yksi mies, yksi nainen ja kaksi pitkänomaista koiraa. osa ilmoittautuneista veti vielä hirsiä, mutta ehtiihän sitä, odotettavissa oli, että tapahtuma ei ihan yhtäkkiä lopu. Rata oli huolella suunniteltu kopio Haanja Ultran 6,6, km lenkistä. Huolellinen ratamestari sai mahdutettua reittiin juuri oikeassa suhteessa polkua, asfalttia, latupohjaa ja nousua. Valio-myrsky oli paiskannut polulle haasteita. Kilpailun johtaja päätti silti antaa tapahtuman jatkua.

Karvaisimmat osallistujat palautettiin kotiin ensimmäisen kiekan jälkeen. Ratkaisu herätti etenkin vanhassa nartussa vastarintaa. Ihmiset jatkoivat loputonta taivallustaan pyiden vihellellessä iloisesti.

Tavoittena oli hönsätä kevyesti pintakaasulla ja totuttaa ruumista iskukuormitukseen. Varusteita piti testata myös, mutta Ninan ultrakengät olivat vielä matkalla Ruotsista ja juomareppua kukaan ei tullut ajatelleeksi ennenkuin alkoi janottaa. Ehkäpä se reppu kisassakin olisi ihan ok, Pitkään pullo- ja letkuruokinnassa olleelle on vaikea tottua siihen, että vettä saa vain huoltopisteellä. Reppu vaan pitäisi ensin löytää jostain. Eka puolikas meni helposti ja Pekka hyppäsi tässä kohtaa pois kyydistä hyvävoimaisena. Nina jatkoi hötsyttelyä ilman suurempia ongelmia. Huoltoryhmä tarjosi vauhtia matkalle luukuttamalla autoradiosta Aikuista Naista. Lähdin huollosta aika livakasti. Yhdeksännelle kierrokselle saatiin vahvistukseksi Iippa. Tässä vaiheessa kenkä alkoi hangata kantapäätä ja muutenkin olo alkoi tuntua ylen kankealta. Päättelin, että yli kolmekymppiä ei enää ole sprinttimatka, joten vaihdoin Reebokin All Terrain Sprintit Salomonin Speedcrosseihin. Aika oudoille tuntuivat tuon superkevyen tossukan jälkeen. Kantäpäätä ei enää hiertänyt, mutta muuten tuntui siltä, että yritti juosta aamutossuilla. Pakarat alkoivat olla aika tiltissä ja IT-jänne alkoi kalvaa polvea alamäissä. Kiva. No yritin rentouttaa TNF:ää heiluttelemalla käsiä, aktivoimalla pakaroita ja tehostamalla varvastyöntöä. En tiedä auttoiko, mutta tarjosin varmaan satunnaiselle tarkailijalle viihdettä koko rahalla. Speedcrossitkin alkoivat tympiä ja vaihdoin viimeiselle kierroksella alle tutut Zenin ninjatossut.

Maaliin päästiin jäykkänä, mutta muuten hyvissä voimissa. Hissuttelu on helppoa, mutta ihan niin hitaasti/matalilla sykkeillä en osannut juosta kun olisin halunnut.  45,29 km, 553 m nousua, 5 h 21 min, keskisyke 150, 3259 kcal. Reissin motivaatioteorian mukaan miulla on kaksi vahvaa motiivia: uteliaisuus ja ruumillinen aktiivisuus.  Uteliaisuus maratonin osalta on nyt tyydytetty. Seuraavaksi selvinnee miltä tuntuu, kun niitä juoksee kaksi. Toivottavasti tuo typerä jänne ei ala vihoitella.  En osaa sanoa lisäsikö lenkki uskoa vai epätoivoa Haanja suhteen, mutta ainakaan enää ei tartte hävetä sitä että en edes maratonia ole hissutellut. Ja oikeastaan, jos kaikki maratonia pidemmät matkat ovat ultramatkoja, niin sekin on nyt sitten tehty.